Jotain ihmeellistä tapahtui. Saimme laulutunnin kreikkalaiselta baritoni Louis Manikasilta. Kuoronjohtajamme oli järjestänyt hienon tilaisuuden päästä yhdeksi illaksi ammattilaulajan oppilaaksi. Monelle laulutuntikokemus oli ensimmäinen.
Tilaisuus alkoi jo 17.30, mutta pääsin itse paikalle vasta kuudelta. Onneksi aikaa oli varattu kahdeksaan asti ja noin 20 min/oppilas.
Paikalla oli 7 kuorolaista. Ilmoittautumislista oli etukäteen kiertänyt harjoituksissa. Luulen että monia jännitti se, että joutuu laulamaan yksin toisten kuullen ja vielä puhumaan englantia opettajan kanssa vaikka tulkkejakin löytyi. Toivomus myös oli että voi tulla paikalle vaikka ei laulaisikaan.
Itse näin heti ilmoittautumisen jälkeisenä yönä painajaisia esiintymisestä; kuinka käteni tärisevät ja ääni värisee ja lopulta pyörryn...
Lauluopettaja soitti pianolla ääniharjoituksia esim iieeaaoo...ja samalla korosti sitä missä ääni pitäisi muodostua. Ei kurkussa vaan "maskissa" eli suun ja kasvojen etuosassa. Harjoittelimme ääniharjoituksia "korkeilla poskipäillä" eli hymyllä niin että välillä hampaat kuivuivat ja tuntui että posket jäävät siihen asentoon. Hän pyysi laulamaan rumasti ja niin että poskipäissä värisi. Vasta sitten kun äänen oppii muodostamaan oikeassa paikassa voi sen muuttaa kauniiksi.
Hän myös kertoi kuinka itse oli harjoitellut päivittäin sanojen muodostamista pitäen hampaita kiinni toisissaan. Se auttoi häntä myöhemmin laulujen artikuloinnissa.
Kuorolaiset kuuntelivat ihaillen Louis Manikasin esitystä. Saimme näin yksityistilaisuuden myös lauluesitykseen.
Kuvassa osa kuorolaisista, keskellä Louis Manikas ja hänen oikealla puolella kuoronjohtajamme Hanna Noro
Lähdimme iloisina ja tyytyväisinä koteihimme. Uskonkin että monella jäi jotain mieleen opetuksesta ja ehkä myös käytämme oppeja tulevissa harjoituksissa.
Hanna kertoo:
"Louis Manikas on kreikkalainen baritoni, joka on tehnyt uran Euroopan oopperalavoilla. Suomessa hän on esiintynyt mm. Helsingin juhlaviikoilla. Hän on käynyt Suomessa opettamassa jo 10 vuoden ajan Oopperastudio ry:n puitteissa. Itse tutustuin häneen kollegani Susann Joen kautta ja käyn hänen tunneillaan kolmatta vuotta."


