Aloitin kuorolaulamisen syksyllä 2008 ja sitä ennen en seurannut mitään kuorolaulamiseen liittyvää. Kas kummaa, kun johonkin asiaan haksahtaa, alkaa sitä näkemään kaikkialla, vähän kuin auton vaihto, yhtäkkiä samaa automerkkiä on kaikkialla. Tässä kuorolaulamisessakin kävi samalla lailla;
Televisiosta alkoi samaan aikaan Kuoroon -ohjelma. Hyvä meikäläiselle, koska juuri aloittaneelle ohjelmassa oli paljon asiaa ja oli mukava nähdä muidenkin kamppailua alkeiden ja ääniongelmien kanssa. Pystyin myös käymään nettisivuilla harjoittelemassa teoriaa sekä ääniharjoituksia.
http://ohjelmat.yle.fi/kuoroon/etusivu
Hetken päästä kuoro-ohjelmia alkoi tulla tuutin täydeltä. Kuorosotaa...Suomen paras kuoro...ja viimeksi syksyllä englantilainen Kaikki pojat kuoroon... eli todellakin kuorolaulanta taitaa olla nyt muodissa.
Nyt tammikuusta lähtien YLEteema on lähettänyt Kuoroon-ohjelmaa taas uusintana. Tietenkin katson sen uudelleen ja yllätys yllätys hoksaan uusia asioita, joita en aiemmin tajunutkaan. Parissa vuodessa on sisäistänyt asioita, joita nyt ymmärtää. Oppia ikä kaikki. Ihanaa huomata että koko ajan voi oppia lisää vaikka ikääkin on.
Ensimmäinen kerta kuorossa oli ihmeellinen kokemus. Ihmiset ottivat lämpimästi vastaan. Asetuin heti alkuun sopraanoiden väliin, takanamme bassot, vieressämme altot ja heidän takanaan tenorit.
On vaikea selittää sitä tunnetta, miltä tuntui kun kaikki äänet alkoivat laulamaan omaa stemmaansa. Olin niiden äänien keskellä ja sisällä. Sitä tunnetta ei voi kokea missään muualla. Heti silloin tiesin että tätä haluan tehdä, olla osa kokonaisuutta. Onhan sanottu että laulaminen on jotain ihmistä korkeampaa...
Aloitin siis laulamisen sopraanona, koska on helpompi laulaa melodiaa. Äänen kanssa on vaan ollut vaikeuksia, koska en ole käyttänyt laululihaksia muuhun kuin lapsille huutamiseen. Alkuun ääni käheni joka harjoitusten jälkeen ja esityksissä jo puolivälissä. Jännittäminen kun ei auta asiaa. Lihakset pitäisi pystyä rentouttamaan, mikä on vaikea yhtälö kun ei luota mitä ääntä kurkusta milloinkin tulee. Pikkuhiljaa kuitenkin ääni on alkanut kestämään paremmin ja mikä hienointa välillä kurkusta tulee juuri sitä ääntä mitä pitääkin.
Aloittaessani tunsin nuotteja sen verran, että ylöspäin meneviä nuotteja lauletaan korkeammalta jne. Musiikin teoria ja termit olivat hepreaa. Esimerkiksi "lauletaan stemmoissa, unisonona, crescendona ym ym.?!?" ymmärsin vasta kun kyselin vierustovereilta. Onneksi kuoroon liittyessä ei ollut teoriakokeita tai muita kauheuksia. Suunnistin kirjastoon ja lainailin erilaisia musiikin teorian kirjoja. Pikkuhiljaa asiat valkenivat ja oli paljon helpompaa ymmärtää kuoronjohtajan ohjausta.
Kuorolaulaminen on mukavaa. Porukassa tuntee yhteenkuuluvuutta. Harjoituksissa kaikilla on samanlaisia laulamisen ongelmia ja yhdessä harjoittelemalla ongelmat ratkeavat.
Laulaminen on luovaa ja samalla tunteita vapauttavaa eli käy hyvin myös "terapian tarpeeseen".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti