Ensimmäinen ajatus oli pysynkö hereillä, koska messu kestäisi puoleen yöhön saakka.
Vielä mitä! En ole ennen kirkossa kokenut vastaavaa...kaikki valot oli sammutettu kirkon sisällä ja seurakuntalaisille jaettiin sisäänmentäessä kynttilät.
Menimme kulkueena sisälle pimeään kirkkoon. Pimeys vallitsi kaikkialla, vain pienet vihreät hätäuloskäyntivalot antoivat pienen valon että näki mihin kulkunsa suuntasi.
Heti messun alkuun papit jakoivat kynttilöillä valoa seurakunnalle sanoen...kristus on valo ja hiljalleen pimeys väistyi ja kaikkialla kirkossa kynttilät loivat kaunista, pehmeää valoa.
Lauloimme seisten pitäen toisella kädellä laulukansiota ja toisella kädellä ohutta kynttilää niin, että pystyimme lukemaan nuotteja hämärässä.
Välillä meinasin voihkaista, kun kynttilän steariini valui kädelle. Taitaa olla myös ensimmäinen kerta kun laulaminen on ollut näin hankalaa. Istuessa steariini valui kuoromekolle ja luulenpa että moni kuorolainen olisi ollut tyytyväinen jos mekolle olisi tullut reikiä. Mekot ovat lähes kolmikymppiset ja toiveissa on uudet hengittävämmät asut.
Hankaluuksista huolimatta kirkossa oli niin ihana tunnelma, ja tuntui kuin valo olisi mennyt suoraan sydämiimme.
Lopuksi lauloimme Pekka Simojoen "Hän ei ole enää täällä". Laulun sanoin: ...miksi jäisit vielä pimeyteen? Hän ei ole enää täällä. Anna valon päästä sydämeen. Hän ylösnoussut on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti