Kuoroharkat to 19.11.2009 Nummelan seurakuntatalolla

Samaan aikaan oli kirkkovaltuuston kokous ja muutama kuorolainen oli siellä osallisena, joten senkin puolesta meitä oli aika vähän. Mutta myös flunssat ja muut menot verottivat porukkaa.

Paikalla oli vain yksi rohkea mieskuorolainen, joka hienosti paikkasi miespulan. Ei se määrä vaan laatu. Täytyy myöntää että kaikki kuorossamme laulavat miehet laulavat hienosti, taitoa ja voluumia riittää.

Harjoittelimme taas laulua Veisaten Herralle. Laulun melodia ei vaan mene päähän, jätän sen vielä hautumaan.

Esitämme Veisaten Herralle ja Vielä, Herra, kutsut meitä sekä Suomalainen rukous Itsenäisyyspäivänä 6.12.2009 Nummelan kirkossa klo 12.00.

Vielä, Herra, kutsut meitä on vanha virsi Etelä-Pohjanmaalta. Jo sanatkin kertovat sen ...sido nuoret sanaasi, sulje armohelmaasi, nosta turhan riennon alta, riistä turvaan maailmalta, mutta niin pitävää sanaa myös nykyaikana. Juuri nämä sanat puhuttelivat minua, kolmen nuoren äitiä. Muuten laulu on hyvin isänmaallinen niin kuin Suomalainen rukouskin.

Suomalaista rukousta laulaessa kuulee päässään suuren orkesterin. Tämän kappaleen on vain kuulut niin usein juuri orkesteriesityksenä ja se on niin upea. Yritämme saada kuoroesitykseen myös sitä mahtipontisuutta, minkä laulu vaatiikin.

Kirkkovaltuuston kokouksen loputtua palasivat kuorolaiset takaisin ruotuun. Jo kaksikin miestä lisänä kuulosti hyvältä kun harjoittelimme joululauluja. Taas sykkivi sydämet ihmisten niin hellään ja hartahasti...on Oskar Merikannon kaunis joululaulu Joulu tullut on. Lauloimme myös Händelin Riemuita saa ja se kajahti kirkkosalissa upeasti, olihan se monella jo "selkärangassa".

Ensi viikkolla meillä ei ole harjoituksia, koska kuoronjohtajamme on lomalla etelänmailla. Eli itsenäistä harjoittelua ja laulujen sisäistämistä ja hiljentymistä ensimmäiseen adventtiin.

Uusien työntekijöiden siunaamismessu Vihdin kirkossa su 15.11.2009 klo 10.00

Tulimme ajoissa kirkolle ja puimme esiintymisasut yllemme. Hiukan niskan ja kylkien venyttelyä ja sitten äänenavausta. Lopuksi vielä kävimme laulut läpi laulaen. Onneksi sopraanoita oli paikalla viisi ja alttoja neljä. Myös miehiä oli neljä eli kyllä näillä pärjättäisiin.

Jännittää vieläkin esiintyä suoraan yleisöön päin. Mielummin istuisin takana piilossa, mutta uutena laulajana tarvitsen vielä vahvat ja varmat laulajat rinnalle jotta pysyn oikeassa äänessä. Olen huomannut etten voi istua alttojen enkä miesten vieressä, koska on vielä vaikeaa pysyä omassa stemmassa, kun kuulee vierestä jotain muuta. Ehkä tulevaisuudessa opin ja pääsen vielä nauttimaan siitäkin ilosta.

Ihmisiä oli paikalla jonkun verran, luulin että olisi ollut enemmän vaikkapa näiden uusien työntekijöiden sukua. Tilaisuus oli kotoisan juhlava. Eräskin pieni lapsi käveli välillä melkein alttarille asti katsomaan eturivissä istuvia uusia työntekijöitä, liekö ollut jonkun heidän lapsi. Uudet työntekijät siunattiin tehtäviinsä ja se tuntui juhlavalta ja samalla myös koskettavalta: ajatus että ihminen siunataan työtehtäväänsä, että hän oikein tekisi ja oikein käyttäisi lahjojaan. Siunaus sai ajattelemaan myös omaa tehtävää tässä elämässä ja juuri sitä että työssään tekisi oikein.

Taas huomasin kuinka messujen puheet, vaikka ne eivät suoranaisesti koskettaisikaan meikäläistä, pistävät ajatuksen kulkemaan. Vai johtuneeko suuresta mielikuvituksesta, että aina löydän puheista yhtäläisyyksiä omaan elämääni... Ehkä juuri tilaisuuden kotoisuus teki laulamisestakin helpompaa. Laulujen sanat suuntautuivat juuri näille uusille työntekijöille ja laulaessa ajattelikin heitä. Ehkäpä se onkin juuri tärkeintä laulamisessa; keskittyä laulujen sanoihin enemmän kuin itse esittämiseen.

Kuoroharkat to 12.11.2009 Vihdin kirkossa klo 18.30-20.15

Oli synkkä syksyinen yö... ei vaan synkkä talvinen ilta, kun lähdimme Nummelan seurakuntatalolta kimppakyydillä Vihdin kirkolle. Ensilumet olivat sulaneet pois ja elimme vuoden pimeintä aikaa. Kylmäkin oli, mutta kun astuimme sisälle kirkkoon tuntui niin kotoisalta. Kirkko oli lämmitetty meitä kuorolaisia varten.

Olemme saaneet harjoitella muutaman kerran kirkossa kun muut tilat ovat olleet varattuina. Kirkossa harjoittelu on juhlavaa ja samalla niin kotoisaa... kummallista.

Paikalla oli miehet hyvin edustettuina, ainakin neljä miestä, alttojakin peräti kahdeksan mutta meitä sopraanoita vain neljä. Aluksi kunnon venyttelyt: kyljet, niskat, hartijat jotta lihakset olisivat rennot ja keho toimisisi hyvin äänenmuodostuksessa. Sitten kuoronjohtaja Hanna soitti flyygelillä ääniharjoitukset ja lopulta pääsimme harjoittelemaan lauluja.

Ensin harjoittelimme lauluja, mitkä esitämme sunnuntaina 15.11. uusien työntekijöiden siunaamistilaisuudessa. Sinua siunata tahdon, Lahjalaulu sekä Yksi on pää. Tyhjä kirkko harjoituspaikkana ei ole paras mahdollinen, koska äänemme tuntuivat hukkuvan tyhjään tilaan. Altot lauloivat todella kauniisti ja vahvasti. Me neljä sopraanoa emme heille "pärjänneet". Sopraanot laulavat melodiaa eikä meidän neljän äänen voimakkuus riittänyt vahvojen alttojen tasolle.

Täytyy myöntää että sunnuntainen esitys alkoi hiukan pelottaa. Montako sopraanoa tulee paikalle ja riittääkö äänemme. Joku oli matkoilla, osa muuten estynyt. Muutenkin porukasta oli jotenkin veto poissa ja kuoronjohtaja Hannakin vaikutti huolestuneelta tulevasta esityksestä. Laulut alkavat sujumaan ja pystyinkin nauttimaan kuoron musisoinnista eli kuinka miesten bassoäänet ja tenorit sekä naisten alttoäänet antavat pohjan koko laulamiselle.

Se juuri kuorossa laulamisessa onkin niin mahtavaa: olla osa yhtenäistä ääntä tai sanoisinko peräti orkesteria. Harjoittelimme myös joululauluja. Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa...tuntui kuin tästä se alkaisi, pikkuhiljaa valmistautuminen jouluun...

Kuoroharkat to 5.11. Nummelassa

Harjoituksiin oli saapunut kohtalainen määrä kuorolaisia, miehiä oli vain kolme paikalla, olisiko talven ensimmäiset lumikelit jättäneet osan porukasta vaihtamaan talvirenkaita, tiedä häntä. Kuitenkin miesten läsnäolo ja vahvojen bassojen ja tenorien äänet antavat laulujen harjoitteluunkin mielekkyyttä eli pakko myöntää, että miehet ovat tärkeitä kuorolaulussa...

Harjoittelimme ensin Sinua siunata tahdon (säv. ja san. Matti Nikunen) minkä esitämme 15.11. uusien työntekijöiden siunaamismessussa Vihdin kirkossa. Melodia on kaunis ja sanat koskettavat, tuntuu kun rukoilisi laulaessa.

Olemme harjoitelleet laulua aiemminkin, mutta kävimme vielä stemmoja läpi: altot, sopraanot, tenorit ja bassot. Me sopraanot saimme käydä useammin läpi omaa stemmaamme, koska joku meistä lauloi yhden kohdan pieleen ja varmasti jokainen ajatteli minäkö se olin...mutta hienoa että kuoronjohtajamme Hanna on tiukkana ja tarkkana, sitä vartenhan lauluja harjoitellaan että pääsisimme yhteiseen sointiin ja että se vielä kuulostaisikin hyvältä.

Samassa tilaisuudessa laulamme myös Jaakko Löytyn Lahjalaulun; Lahjoillasi meitä siunaat, kaiken annat ajallaan. Opeta, oi Herra meitä omastamme jakamaan. Monesti sitä keskittyy pelkästään melodiaan, yrittää laulaa nuotilleen ja pysyä oikeassa tempossa, jolloin sanat jäävät toisijaiseksi. Mutta välillä aivot pystyvät käsittelemään laulaessa myös sanoja ja tämä kappale oli taas yksi niistä, mikä pysäytti ajattelemaan.

Monet laulut koskettavat joko melodiallaan ja/tai sanoituksellaan. Laulamisen ilon myötä tuntuu että laulut myös samalla "saarnaavat" ja siunaavat meitä laulajia ja toivottavasti myös esityksen myötä kuuntelijoita.

Yht´äkkiä ihana leivonnaisten tuoksu kantautui kirkkosaliin ja yllätykseksemme meille oli tarjolla kahvit ja croisantteja, ihana yllätys...kiitos vielä keittiöön.

Lopuksi harjoittelimme vanhaa virttä "Veisaten Herralle" vuodelta 1640. Kappale oli kaikille tuntematon ja todella vaikea. Alkuun se tuntuikin ärsyttävältä, mutta kuitenkin siinä oli jotain hienoa "bachimaista" ja uskonkin että muutaman kerran sitä harjoiteltuamme se vielä avautuu.