Jännittää vieläkin esiintyä suoraan yleisöön päin. Mielummin istuisin takana piilossa, mutta uutena laulajana tarvitsen vielä vahvat ja varmat laulajat rinnalle jotta pysyn oikeassa äänessä. Olen huomannut etten voi istua alttojen enkä miesten vieressä, koska on vielä vaikeaa pysyä omassa stemmassa, kun kuulee vierestä jotain muuta. Ehkä tulevaisuudessa opin ja pääsen vielä nauttimaan siitäkin ilosta.
Ihmisiä oli paikalla jonkun verran, luulin että olisi ollut enemmän vaikkapa näiden uusien työntekijöiden sukua. Tilaisuus oli kotoisan juhlava. Eräskin pieni lapsi käveli välillä melkein alttarille asti katsomaan eturivissä istuvia uusia työntekijöitä, liekö ollut jonkun heidän lapsi. Uudet työntekijät siunattiin tehtäviinsä ja se tuntui juhlavalta ja samalla myös koskettavalta: ajatus että ihminen siunataan työtehtäväänsä, että hän oikein tekisi ja oikein käyttäisi lahjojaan. Siunaus sai ajattelemaan myös omaa tehtävää tässä elämässä ja juuri sitä että työssään tekisi oikein.
Taas huomasin kuinka messujen puheet, vaikka ne eivät suoranaisesti koskettaisikaan meikäläistä, pistävät ajatuksen kulkemaan. Vai johtuneeko suuresta mielikuvituksesta, että aina löydän puheista yhtäläisyyksiä omaan elämääni... Ehkä juuri tilaisuuden kotoisuus teki laulamisestakin helpompaa. Laulujen sanat suuntautuivat juuri näille uusille työntekijöille ja laulaessa ajattelikin heitä. Ehkäpä se onkin juuri tärkeintä laulamisessa; keskittyä laulujen sanoihin enemmän kuin itse esittämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti